Nurmijärvi- vuokraaja 2-3x vko sh ruunalle

NURMIJÄRVI- Sh ruuna Hamppu etsii sitoutunutta vuokraajaa
Nurmijärvellä maneesitallilla asuva 12v. komea suur sh ruuna Hamppu etsii luotettavaa hyvää tyyppiä vuokraajaksi. Joko puoliylläpito ajatuksella tai vähintään 2-3 kertaa viikossa kiinteällä kk hinnalla. Hinta muodostuu päivittäisten pakollisten kulujen mukaan. Tallille ei pääse julkisilla.
Toiveena on löytää meidän tiimiin osallistuva ja säännölliseen vuokrasuhteeseen kykenevä osaava ihminen. Sinulla tulee olla riittävästi kilometrejä takana yksityishevosten kanssa olemisesta ja tekemisestä. Kalenterissasi tulee olla riittävästi aikaa sekä aitoa halua ja motivaatiota hevosen hyvään hoitoon, liikuttamiseen ja askareisiin mitkä lajiin kuuluu.
Pääpaino on sileän työskentelyssä. Halua ja rohkeutta tulee löytyä myös maastoiluun. Puomit, kavaletit ja esteet kuuluvat meillä suht säännölliseen ohjelmistoon, mutta tämä ei ole vaatimuksena. Eli mikäli kohdat sileä ja maasto täyttyy, homma on ok! Valmentautuminen ja halu kehittyä sileällä on toivottavaa. Ja mikäli mieli tekee mennä koikkaloikkaa toisinaan, niin hyppäämisen edellytyksenä meillä on se, että yhteistyön tulee olla kunnossa sileällä.
Hamppu on osaamisessaan tasoa helppo b. Isoksi hevoseksi on kevyt ja kiva ratsastettava ja omaa hyvä työmoraalin. Rakenteellisista syistä johtuen, tarvitsee ja kaipaa ratsastajaltaan osaamista, apua ja tukea jotta liikkuu oikein, saa lisää voimaa ja näillä eväillä sitä pysytäänkin mukavasti yhdessä kehityksen tiellä. Ruusukkeiden metsästys ei ole ollut meitä varten, parit harkkakisat käyty ja siinä se. Villeimmät kunkkareiden tavoitteet on jonkun kerran rämettyneet terveyshuolien vuoksi. Mutta eihän mikään ole pois suljettua mikäli vaan terveyttä ja kykyä piisaa sekä parempaa tuuria.
Omistajana minä olen osallistuva ja reilu, hevoseni hyvin tunteva ja asianmukaisesti hoitava. Pyrin itse valmentautumaan sileällä suht säännöllisesti, toisinaan teen puomeja ja maastoilen.
Ne kuuluisat katoavat "Vanhan liiton" hyvät hevosmiestaidot on itselläni olemassa ja kukkahattu tädiksi en itseäni luokittele. Arvostan monipuolisuutta tekemisessä ja sellaista haluan hevoseni elämän olevan.
Ja vielä yksi juttu joka ehkä on viisas sanoittaa jo tässä kohtaa, niin vaikka minulla onkin iso siis oikeasti suursuokki niin painon tulisi ratsastajalla olla kuitenkin kohtuullinen. Tämä kun joutuu kantamaan jo nyt minun extra kiloni.
Jos tämä voisi olla juuri sinulle sopiva ystävä ja tiimi, niin laitahan tulemaan kattava ja hyvä esittely itsestäsi! Jutellaan aiheesta lisää. Koeratsastus on maksullinen.

Ilmoitukseen »


250€
@ Lähetä viesti »
Puh: 0503407017
Nurmijärvi / Uusimaa

23.10.2026
Yksityinen ID: JAI-NOQ-X3
Lv tamma vuokralle

Tarjotaan vuokralle 18v kiltti ja maastovarma lämppäritamma. Kaikki askellajit hallussa (jotka varsin pehmeät ja miellyttävät), herkkä mutta kiltti ratsastaa. Toimii ääniavuilla ja löysillä ohjilla, ei lähde lapasesta. Reipas menijä kuitenkin. Menee yksin ja porukassa, mahdollista saada myös seuraa mukaan lenkeille. Kiltti hoitaa, sekä ratsastaa. Vaatii kuitenkin päättäväisen kuskin, sillä aluksi voi uutta ihmistä testata kääntymällä tallille päin tai pakittamalla. Ei kuitenkaan pukita, ryöstä, hypi pystyyn tmv.
Tallilla ei kenttää, mutta sitäkin hienommat maastot.

Ratsastaja saa mennä omatoimisesti ja puuhata oman mielensä mukaan, mutta ehdottomasti käsiteltävä hevosta nätisti ja hoidettava asianmukaisesti.

20e/kerta tai tehdään kk diili.

Ilmoitukseen »


20€
@ Lähetä viesti »
Akaa / Kanta-Häme

21.10.2026
Yksityinen ID: 16P-KBN-ZYX
Kiltti ratsu aktiiviseen harrastamiseen

Kiltti poni aktiiviseen harrastamiseen
Tarjotaan vuokralle kilttiä ponia aktiiviseen harrastamiseen, voi hypätä, kärryillä, mennä koulua, maastoilla porukassa, talvella hiihtoratsastaa yms. kaikkea kivaa! Poni hyppää hyvin 50-60 ratoja, kisattu myös 70 rataa tällä kaudella. Ponin säkä joku noin 140, eli myös pienikokoinen aikuinen voi ratsastaa. Alaikäisillä tulee olla huoltajan suostumus ja mielellään myös tallilla mukana. Mahdollisuus myös kilpailla koulua tai esteitä, jos sellainen kiinnostaa. Ei itsenäiseen ratsastukseen ainoastaan. Tallilla kenttä ja maneesi, ettei tarvi ratsastaa sateessa tai lumipyryssä tms. Tallilla ihana ilmapiiri, jossa myös lapset, lapsenimieliset ja nuoret mahtuu hyvin porukkaan mukaan. :)

Laita viestiä jos kiinnostuit. :)

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Nurmijärvi / Uusimaa

20.10.2026
Yksityinen ID: 3HM-ZDN-61T
Osaava hevonen tavoitteelliseen harrastamiseen

Etsitään meidän ihanaan porukkaan mukaan uutta harrastajaa, joka olisi kiinnostunut aktiivisesta harrastamisesta. Heppa noin 170, kiltti tamma, osaavalla ratsastajalla HeA, re100.

Toiveissa olisi löytää ihminen hepalle, joka ehtisi käydä tallilla 2-3 krt viikossa ja valmentautua. Mahdollisuus myös kisaamiseen koulussa ja/tai esteillä. Toimii myös opetusmestarina, jos ratsastajalla halua kehittyä esteillä tai koulussa.

Tallilla hyvät puitteet, iso maneesi ja kenttä, sekä maastoja, sisä wc. Joillain busseilla pääsee tallille, ajoaika noin 10 min Nurmijärven tai Klaukkalan keskustasta.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Nurmijärvi / Uusimaa

20.10.2026
Yksityinen ID: 3HM-ZDN-61T
Upea lusitano ruuna

Etsinnässä vastuullinen ja motivoitunut vuokraaja ihanalle hevoselle!

Halib on 14v 170cm lusitano ruuna. Halib on kiltti ja yhteistyöhaluinen, mutta vaatii napakan ja johdonmukaisen käsittelijän.

Rodulle tyypillisesti Halib on herkkä ja saattaa säikkyä jos tuulee väärästä suunnasta, mutta ei tee mitään suuria juhlaliikkeitä kuitenkaan. Pääpaino on kouluratsastuksessa ja maastoilussa. Ei ole estehevonen.



Vuokraajalta toivotaan aiempaa hevoskokemusta, säänkestävyyttä sekä sitoutumista. Täysi-ikäisyys ja oma kulkuväline on pakollinen. Halibin tiimiin toivottaisiin säännöllistä vuokraajaa noin 2krt viikossa. Myös kuukausi summasta voidaan keskustella sopivan vuokraajan löytyessä.



Tallilta löytyy hyvät puitteet, iso sekä pieni kenttä plus hyvät maastot. Ei ole maneesia.

Jos kiinnostuit, kerro viestissäsi hieman itsestäsi, ratsastustaustastasi sekä siitä, millaista vuokrahevosta etsit. Vastaan mielelläni kysymyksiin! Yhteydenotot mieluiten wapissa +358 44 982 7226

Ilmoitukseen »


25€
@ Lähetä viesti »
Vihti / Uusimaa

18.10.2026
Yksityinen ID: 1IB-M7L-7H0
Osaavia ja laadukkaita hevosia

Mahdollisuus vuokrata rauhallisella tallilla useampaa hevosta oman kokemuksen/tason mukaan. Paikassa hyvä kenttä, laajat maastot, pellot, ammattilaisen tuottama toiminta ja valmennukset sekä rauhallinen talliympäristö.

Etsitkö paikkaa jossa voisit harrastaa rauhassa ja nauttia hevosten seurasta? Kaipaatko kehittyä, mutta alta puuttuu se oikea hevonen? Nyt siihen olisi mahdollisuus!

Meidän tallimme sijaitsee rauhallisella paikalla ja tallilla saa tehdä asiat omaan tahtiin ilman kiirettä tai hälinää. Meillä on valaistu kenttä ja hyvät puitteet. Meille on tervetulleita kaikki luotettavat, ahkerat ja hyvät ihmiset.

Tallitöillä on mahdollista alentaa vuokrahintaa ja halutessaan niillä voi myös saada yksityisvalmennuksia. Olemassa erilaisia diilejä jotka voidaan muokata juuri sinulle sopivaksi.

Paikassa mm. osaava ja erittäin kiltti n.167cm tamma. Hoitaessa helppo,  rauhallinen. Kilpailtu kansallisella tasolla koulussa ja kentässä eli on erittäin osaava hevonen. Liikkuu omalla moottorilla ja toimii istunnalla, ei kuitenkaan anna mitään ns. ilmaiseksi. Ei pukittele tai temppuile. Sopii jo vähän osaavammalle ihmiselle. Mahdollisuus myöhemmin myös kilpailemiseen olemassa oikean ihmisen kohdalla.Ammattilaisen tekemä.

Kokenut suomenhevonen, joka tehnyt paljon valmennuksia eri tasoisilla. Tämän kanssa voi tehdä kaikkea mukavaa ja hänellä on tasaiset askellajit. Herrasmies joka on myös osaava, kunhan vain osaa pyytää. Mahdollisuus myös ajaa ja vikeltää.

Iso ja näyttävä 170cm. ruuna. Hoitaessa kiltti ja luonteeltaan erittäin sosiaalinen, mutta tarvitsee osaavan ratsastajan nuoruutensa vuoksi. Ei siis sovellu aralle ihmiselle vaikka onkin hyvin kiltti. Liikkuu omalla moottorilla ja toimii istunnalla, kulkee luontaisesti oikeinpäin. Osaa avot, sulut, väistöt yms. Ammattilaisen tekemä.

Ensimmäiset kokeilut toteutetaan valmennuksen merkeissä.

Sinulta toivomme luotettavuutta, hyviä hevosmiestaitoja ja täysi-ikäisyyttä sekä kokemusta. Alaikäisen kanssa mahdollisuus tehdä poikkeus vanhempien luvalla ja riittävällä kokemuksella.

Tässä olisi upea mahdollisuus! Meillä on mahdollisuus opiskella myös maastakäsintyöstämistä ja muutenkin päästä lisäämään taitojaan hyvässä ympäristössä!

Ota yhteyttä ja kerro samalla itsestäsi!
PS. Viestitse saa helpoiten ensin kiinni, koska en aina pysty vastaamaan töiden takia puhelimeen

Ilmoitukseen »


30€
@ Lähetä viesti »
Puh: 0440750609
Töysä / Etelä-Pohjanmaa

18.10.2026
Yksityinen ID: 19D-JCG-YFT
Maastoiluun ruuna

Mukava ruuna etsii säännöllistä aikuista vuokraajaa väh. kerran viikossa, vakiopäivät. Hevonen on maastovarma ja yleensä hyvin rauhallinen. Tallilla ei ole nyt kenttää, mutta kun saamme kentän, mahdollista ratsastaa myös siinä.

Hevonen on Pohjois-Tuusulassa, julkisilla pääsee noin 1 km päähän ja junalle on noin 3 km.

60€/kk (kerran viikossa) tai 100€/kk (kaksi kertaa viikossa)

Kokeilu 30 €.

Ilmoitukseen »


60€
@ Lähetä viesti »
Tuusula / Uusimaa

18.10.2026
Yksityinen ID: 3EJ-QSJ-AK5
Nuori hevonen tarjolla vuokralle

Mikkelistä noin 45km etelään.

Nuori vielä kehitysvaiheessa oleva koulusukuinen pv-ruuna etsii vuokraajaa käymään säännöllisesti viikottain liikuttamassa kotitallilla.
Vaihtoehtoisesti etsitään ylläpitokotia Mikkelin alueelta, johon myös diili hyvin joustava, mutta täysylläpito. Itse ottaisin vastuulleni hevosen säännölliset ell, 2x vuodessa hammashoidot.

Sisäänratsastettu ja valmentauduttu ja kilpailtu, eli ei kuitenkaan ole enää aivan raakile. Hyvät askellajit, täydelliset jarrut maastossa ja kaikin puolin luottohevonen ollakseen näin nuori♥
Tästä tulisi hieno hevonen kouluradoille, mutta oma aika ja jaksaminen on kortilla, joten winwin diilit olisivat iso etu myös hevoselle.

BE-kortillinen vuokraaja voi myös kuljettaa läheisille maneeseille /kentille.

Diili on hyvin joustavasti suunniteltavissa.
Pieni maksu vuokrauksesta tai vaihtoehtoisesti tallitöitä saa myös tehdä.

Laita viestiä ja kerro siinä valmiiksi jotain itsestäsi, tallista, sekä kuluajatuksistasi, niin kerron speksejä lisää!

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Etelä-Savo

15.10.2026
Yksityinen ID: QV2-IXK-UC
Suomenhevosille vuokraaja

Suomenhevosille haussa maastoilusta pitävä, perusratsastus taidot omaava, säänkestävä ratsastaja.
Painoraja 75kg, valaistu kenttä löytyy. Asialliset hevoset, voi myös ajaa. Julkisilla ei meille pääse

Ilmoitukseen »


15€
@ Lähetä viesti »
Mynämäki / Varsinais-Suomi

8.10.2026
Yksityinen ID: 2H9-39V-R0S
Maastoilua islanninhevosella

Noin tunnin maastoilu islanninhevosilla. Mahdollisuus käydä kertaluontoisesti tai säännöllisemmin. Mahdollisuus myös itsenäiseen maastoiluun myöhemmin jos taidot riittävät ja olisi halua!

Laita viestiä jos kiinnostuit!

Ilmoitukseen »


50€
@ Lähetä viesti »
Inkoo / Uusimaa

8.10.2026
Yksityinen ID: 2LR-020-HWL
Hevosia ja poneja

Etsitään kahdella erilaisella diilillä vuokraajia hevosille.
Ensimmäisen speksit
•kerran tai satunnaisesti (sairastapauksissa, kiire tilanteissa) 2 kertaa viikossa ratsastusta itsenäisesti, lisäksi mahdollista liikuttaa muita hevosia maastakäsin (jos osaamista johdonmukaiseen käsittelyyn)
60€/kk
•vaatimukset: ponikokoinen ratsastaja (säät 122-168cm) , pärjää itsenäisesti, noudattaa ohjeita ja on luotettava.
Toisen speksit
•tallitöitä vastaan ratsastusta, tästä voidaan jutella, että miten sopisi molemmille aikataulullisesti
•täysi-ikäinen tai lähellä sitä
•vaatimukset: suht pienikokoinen (säät 122-168), vähintään heB, haluaisi satunnaisesti valmentautua (30€/kerta) tai kisata (jos hevoset siihen soveltuvia), kokemusta useampi vuosi (MYÖS tallitöistä)
•mahdollista tehdä muutakin kun ratsastaa hevosten/ponien kanssa
Tallille ei kulje julkiset, sijainti Hausjärvellä. Liikutettavat hevoset määräytyy sen mukaan, kuka tarvitsee minäkin päivänä liikutusta eli ei aina sama hevonen/poni.
Kyseessä nuoria, kivoja ja ratsutettuja kaviokkaita.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Puh: 0407704906
Hyvinkää / Uusimaa

6.10.2026
Yksityinen ID: 1J2-M0D-3OU