Alustavasti, pihattoa etsii aikuinen ruuna ja 1v ori

Alustava selvitys löytyisikö sopivaa kotia. Aikuinen kiva pv ruuna ja vuotias ori varsa. Varsan osto on vasta vaiheessa, mutta mieluisa on kiikarissa. Jos löytyisi näille pihattopaikka, voisivat olla parina, niin pääsisin edistämään varsan ostoa. Toiveena kenttä ja maastot. Täysi itsehoito ei onnistu, mutta puolihoito tai täyshoito ok. Nykyisellä tallilla vain karsinoita ja varsan takia haluan pihattoon. Porvoo ja lähialueet.

Ilmoitukseen »


111€
@ Lähetä viesti »
Porvoo / Itä-Uusimaa

11:50
Yksityinen ID: 2D7-9OF-SL2
Uusimaa ja lähialueet

Vuokralle haetaan jo 29vuotiaalle shettistammalle rauhallista tallipaikkaa. Poni on täysin eläkkeellä eikä arvosta luxusta, mutta tarvitsee pitkät ulkoiluajat sekä mahdollisuuden tarhata yksin. Pihatto ja tallipaikka käy. Ikäisekseen hyvässä kunnossa, toiveissa paikka jossa pystyy viettämään viimeiset vuotensa. Loimitus sään mukaan (lähinnä hurjat syys sateet ja kovat pakkaset). Onhan tarhoissa riittävät langat/lankut joissa kekseliäs ponirouva pysyy? Karkailee lähinnä keväällä ennen laidun kauden alkua.
Palautuu ylläpidosta syyskuun lopussa, joten paikalla kiire.
Laita viestiä tai soita 0453505449

Ilmoitukseen »


0€
@ Lähetä viesti »
Puh: 0453505449
Vantaa / Uusimaa

7.9.2025
Yksityinen ID: LIY-0GY-71
Tallipaikka/pihatto

Etsitään tallipaikkaa tai pihattoa Hollola/Lahti/Kärkölä alueelta. Toiveissa paikka, jossa tallissa ollessa kokopäivätarhaus (vähintään 11-12h) ympärivuoden, kesäksi laitumet, kenttä edes jonkinlaisella estekalustolla, heinät 4-5 kertaa vuorokaudessa. Luotettava ja huolellinen hoito tärkeintä. Täysihoito sopii, mutta ei ole pakollinen, kimppa/puolihoito onnistuu myös!

Ilmoitukseen »


500€
@ Lähetä viesti »
Hollola / Päijät-Häme

3.9.2025
Yksityinen ID: T5R-2Z1-3A
Itsehoito/kimppahoito

Haetaan harrastehummalle (tamma)tallipaikkaa itsehoidolla tai kimppahoidolla. Tallivuorot enemmän kuin tervetulleita. Helppo hevonen,eikä omistajakaan turhista vikise.Pesupaikka(pesu mahdollisuus) ja hyvät maastot oltava. Alueena Vihti tai läheltä:)

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Lohja / Uusimaa

3.9.2025
Yksityinen ID: BWM-RCJ-G6
Tammalle ja tämän kesän tammavarsalle

Salon seudulta etsinnässä talli tai pihattopaikkaa tammalle ja tammavarsalle. Varsa syntynyt juhannuksena. Mielellään paikka jossa varsaseuraa tarjolla. Hyvä hoito, hyvä riittävä heinä. Mikäli pihattopaikka niin asianmukainen ja tilava säänsuoja. Kesällä laidunmaata. Käy pienemmät kotitallit myös. Tamma ei enää ratsastuskäytössä.
Täyshoitoa etsitään, kiire ei ole.
Laittele vaikka säpoa tai whatsuppia ensin.

suvi.virkki@luukku.com / 040 7063 726

Ilmoitukseen »


1€
@ Lähetä viesti »
Salo / Varsinais-Suomi

1.9.2025
Yksityinen ID: KFL-0RZ-99
Talli/pihattopaikka orivarsalle

Asiallisista puitteista haussa joko tallipaikka tai pihattopaikka 2v orivarsalle.
Kuunnellaan vaihtoehtoja ympäri Suomen.

Ilmoitukseen »


1234€
@ Lähetä viesti »
Puh: 0404637618
jyväskylä / Keski-Suomi

31.8.2025
Yksityinen ID: 11B-F24-L98
Kiire tallipaikkalle

Tarjoa tallipaikkaa päijät-hämeen alueelta..
Tallinpitäjän toimesta kaikki tallipaikat peruttu, tallin toiminta ei jatku..
Kiire !!

Ilmoitukseen »


12345€
@ Lähetä viesti »
Päijät-Häme

30.8.2025
Yksityinen ID: 37K-7KP-EO
Tallipaikka

Etsin tallipaikkaa turun lähiseudulta. Mieluusti Kaarina, Piikkiö, Lieto akselilla, muualtakin saa tarjota. Tallilla oltava kenttä, ilman maneesia pärjään. Minulla on hyvin käyttäytyvä tamma. Tarjoa rohkeasti.

Ilmoitukseen »


0€
@ Lähetä viesti »
Varsinais-Suomi

26.8.2025
Yksityinen ID: 2QF-HTR-IN5
Talli-/pihattopaikkaa etsitään Äänekoski/Konginkangas/Laukaa ja lähialueet

Tallipaikka/pihattopaikka etsinnässä 2-v. sh-tammalle. Mieluiten Konginkangas, Äänekoski, Laukaa lähialueineen. Toki saa tarjota muualtakin, jos ei ko. alueilta löydy.

Tarjoa rohkeasti! vain soittamalla numeroon: 040 769 4896

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Puh: 040 769 4896
Keski-Suomi

26.8.2025
Yksityinen ID: 23P-DCU-YAB
Paikka maneesitallilta Sipoosta

Halutaan vuokrata tammalle paikka täyshoidolla Sipoosta. Tallilla tulisi olla maneesi sekä mahdollisuus maastoiluun.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
/

25.8.2025
Yksityinen ID: 2BS-RY9-MWG
Tallipaikka ponitammalle Vantaa/Järvenpää/Sipoo

Vantaa/Järvenpää/Sipoo

Etsitään tallipaikkaa hyväkäytöksiselle ponitammalle, toiveissa heinäruokinta vähintään 4x/päivässä, vesi myös ulkona, tarhakaveri, siistit tallitilat, ja kenttä tai kävelymatkan päässä vuokrattavissa oleva kenttä.
Tammalla ei huonoja tallitapoja. Helppo käsitellä, kiltti tarhakavereille.
Järkevät, maksukykyiset omistajat. Puolihoito voisi myös tulla kyseeseen.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Vantaa / Uusimaa

23.8.2025
Yksityinen ID: 39A-QQN-PYN
Talli- tai pihattopaikka ruunalle

Vantaa ja lähiseutu.

Etsitään kiltille ruunalle talli- tai pihattopaikkaa, jossa saisi olla vähintään yhden kaverin kanssa. Tällä hetkellä olen opiskelijana, joten toiveissa mahdollisuus tehdä koko vuokra tai vähintään iso osa tallivuoroilla. Hevonen tarvitsee kantavat pohjat tarhaan ja paljon ulkoiluaikaa, muuten ei ole kummoisia vaatimuksia. Saa olla puita, mäkiä ja kiviä, kunhan pohjat eivät upota.

Tunnollinen omistaja, jolla pitkä kokemus tallitöistä ja osaa hoitaa hommansa. Vahva kokemus avantista työkaverina. Tarvittaessa satunnaiset hevosten hieromiset, vuolemiset, irtokenkien laitot ja liikutus ajaen onnistuu. Myös varsojen ja nuorten koulutus maasta tai ajolle onnistuu. Taustalla sekä ravi- että valjakkohommia. Tallihommat onnistuu sovitusti, opintojani ei ole sidottu kiinteään aikaan.

Ei tarvita maneesia, joten ei myöskään etsitä sen hintaluokan paikkoja. Kenttäkään ei ole ehdottoman välttämätön, jos on kivat maastot.

Käytössä ei ole autoa, joten kaivataan järkeviä julkisia yhteyksiä Tikkurilasta. Pieni kävelymatka pysäkiltä ei ole ongelma.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Vantaa / Uusimaa

22.8.2025
Yksityinen ID: MX7-GY9-JV
Itse-tai puolihoito Etelä-Sipoo/Vantaa

Etsitään poneille vaatimatontakin tallipaikkaa. Julkiset kulkuyhteydet oltava.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Uusimaa

22.8.2025
Yksityinen ID: 9HM-K8T-O6
Pihattopaikka tammalle Sipoosta tai lähialueelta

Etsitään Sipoosta tai lähialueelta pihattopaikkaa 22-vuotiaalle ponitammalle. On viettänyt usean vuoden pihatossa tammalaumassa ongelmitta. Ei sovellu karsinaan. Poni on eläkkeellä ja pääasiassa käsihevosena, joten emme kaipaa kummempia puitteita, vaan sitäkin enemmän luotettavaa hoitoa ja aitoa välittämistä hevosten hyvinvointia kohtaan. Etsinnässä paikka mielellään täysihoidolla, mutta muutkin vaihtoehdot kiinnostaa, jos löytyisi läheltä kotia Sipoosta.

Meille ei sovellu verkkoruokinta huonojen hampaiden osalta, ellei kyseessä ole laajasilmukkainen verkko.

Ps. Meillä on myös pihattotaustainen suokkiruuna, joten extraa olisi kun molemmat hepat pääsisivät samalle tallille. Tämä ei kuitenkaan välttämätöntä. :)

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Sipoo / Uusimaa

21.8.2025
Yksityinen ID: 1UO-2EA-IQP
Etsitään pihattopaikkaa Ruunalle Nurmijärveltä tai lähialueilta

Etsitään pihattopaikkaa Ruunalle Nurmijärveltä tai Nurmijärven lähettyviltä +/- 20 km nurmijärven kirkonkylältä

Hakusessa:
-siistit ja turvalliset tilat hevoselle
-hyvä ja luotettava hoito
-hyvä laadukas heinä ja riittävä saanti
-hyvä pohjainen kenttä josta pidetään huolta ympärivuoden, maneesi mahdollisuus edes lähitallila plussa
-hyvät maastot, jonkinlainen ajomahdollisuus tärkeää
-rento ja kiva talli porukka, jossa on mukava harrastaa
-laidun mahdollisuus
-Myös kotitallipihatto paikkoja voi tarjota

Pystyn ja teen mielelläni tallia. Laita viestiä jos sinulla on tarjota paikkaa

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
nurmijärvi / Uusimaa

20.8.2025
Yksityinen ID: 2QY-O4O-Y6X
Etsitään kahta tallipaikkaa

Etsitään pitkäaikaista kotia kahdelle hevoselle/ponille. Espoo, Klaukkala, Nurmijärvi, Kirkkonummi ja muut lähialueet.

Toiveena on että tallilta löytyisi:
- kenttä
- pesupaikka
- edes jonkin verran autottomia maastoja esim. Metsä polkuja tms.
- mahdollisuus tarhata kaverin/kavereiden kanssa (sopivan/sopivien osuessa kohdalle)
- pitkä tarhausaika
- laidun mahdollisuus
- mielellään täysihoito

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Espoo / Uusimaa

19.8.2025
Yksityinen ID: QPL-JF3-OE
Pihatto paikka SH TAMMALLE

Etsin kantavalle tammalle pihattoa
Päijät-Hämeen alueelta syyskuun alusta alkaen.
Puh. 050 5529331

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Puh: 050 5529331
HOLLOLA / Päijät-Häme

17.8.2025
Yritys ID: 2ZJ-4YV-JRC
Pihatto/tallipaikka ponille

Tuusula/Nurmijärvi/Järvenpää ja lähialueet!

Etsinnässä pihatto/tallipaikka kivalle ponitammalle. Kiltti ja helppo kaveri, laumassa tammamainen. Asunut kuitenkin suurimman osan elämästään kaverin kanssa tai laumassa.
Maalaisjärkinen, helppo ja luotettava aikuinen omistaja. Riittää, että sovitusta pidetään kiinni. En jaksa nillittää turhasta.
Ei tarvita luksusta, hyvät maastot olisi kivat. Sekä tilava tarha ilman laidunpakkoa kesäisin. Ja hyvä talli-ilmapiiri!

Teen mielelläni tallivuoroja ja muitakin diilejä voi ehdottaa (esim. puolihoito)

Lisätietoja meistä saa kysymällä!

Ilmoitukseen »


0€
@ Lähetä viesti »
Tuusula / Uusimaa

17.8.2025
Yksityinen ID: 1KK-VIJ-O3S
Tallipaikat kahdelle tammalle

Etsinnässä Forssasta (mahd.lähialueet) kahdelle harrastehepalle tallipaikat, hepat tammoja. Tallilla saisi olla maastoja, koska tykätään eniten kärrytellä. Kenttää ei tarvita.
Heppaystävällinen paikka siis etsinnässä. :)

Laita viestiä ja tarjoa paikkaa.

Ilmoitukseen »


0€
@ Lähetä viesti »
forssa / Kanta-Häme

12.8.2025
Yksityinen ID: QY5-HVG-LC
Tallipaikka ruunalle Itä-Uusimaa

Etsin tallipaikkaa tai pihattopaikkaa kiltille ruunalle. Arvostan
- talvihuollettua hyväpohjaista kenttää
- mukavaa talliporukkaa
- lämmintä sosiaalitilaa
- täysylläpitoa
Hevonen arvostaa
- tarhakaveria /-kavereita
- pitkää tarhausaikaa
(-laidunmahdollisuutta)
Alue Itäinen Uusimaa.

Ilmoitukseen »


@ Lähetä viesti »
Helsinki / Uusimaa

11.8.2025
Yksityinen ID: 32G-B32-L8W