Laidunmaata Punkalaitumella
kaksi luonnonniittyä pitkää ruohoa odottaa laiduntajia.
Aitausta ei ole mutta aitaukseen tarvittavat teräsbetonitolpat on valmiina n 15 kpl.
Toinen niitty rajautuuu ojaan ja kuusimetsään.
Keskellä koivukuja.
Toinen riitty rajautuu metsikköön.
ja harvoin liikennöityyn yksityistiehen
Laiduntaja voi rakentaa annetuilla tolpilla tarvittavan aitauksen. Nauha tai sähköaita tuotava mukana. Tolpat on.
Paikalla ollaan kesällä paljon ja naapurissa pysyvät asukkaat. Jonkinasteista valvontaa.
Hevososaamista on talon omistajalla n 15v .
Niityllä on kaivo 2.7 m josta voi nostaa juomavettä (ämpärillä)
Kaivopumppu myls valmiina mutta ei asennettuna
Voi tuoda myös päiväksi liekaan.
Tilan koon ja niityt näkee ilmoituksesta airbnb.fi/h/pikkuaarikka
Ilmoitukseen »
Alle 160 säkäisen tamman tiimiin mahtuisi vielä yksi autoileva (tallille ei kulje julkiset) aikuinen ihminen, joka ensisijaisesti tykkäisi maastoilla, ohjasajaa tai tehdä maastakäsin juttuja sekä vielä olisi niin hevosmiestaitoinen, että onnistuisi tallihommat. Tallilla on mahtavat maastot ja ihan ok puitteet muutenkin (ei maneesia, mutta kenttä löytyy). Hevonen on ihan osaava, mutta on nyt siirtynyt vähän kevyempään liikutukseen. Tarve olisi kerta viikkoon.
Ilmoitukseen »
Etsitään ylläpitoon hevosta. Tamma tai ruuna.
Kokemusta löytyy ratsastuskoulusta, vuokraamisesta ja puoliylläpidosta.
Hevoselta toivoisin peruskilttiä luonnetta, mutta ei haittaa pieni pilke silmäkulmassa. Olisi hyvä jos taitaisi ainakin HeB asiat.
Monipuoliseen harrastuskäyttöön (koulu,esteet,maastoilu) ja miksei joihinkin kisoihinkin osallistuisi. Hevoselle tarjolla pihatto ja laidunpikka laumassa, sekä huolehtiva ja hevosmiestaitoinen asuinympäristo. Hevosen tulisi olla tiedettävästi terve.
Otathan yhteyttä ja tarjoa omaasi☺️
Ilmoitukseen »
Myydään:
Britannic Caviar (S.J.'s Caviar-Ens Brittania-Go Get Lost), jättänyt mm. Jennifer Webin 13,0 aly / 29 607 €, emästä mm. Ens Snapshot 09,6a(4) 434 248 USD (Tanskan paras siitosori 5 kertaa, Ens Crescendo 11,4aly-14,6ly / 1 856 407 NOK ja Ens Soaring Raptor 11,6aly-13,9ake / 147 940 EUR, toinen emä Regression oli ensimmäinen tamma maailmassa, joka jätti kymmenen virallista haamumaileria (lisäksi kaksi tappioajalla haamumaileriajan alittanutta). Emälinjalta siitosori täysveljekset Triumphant Caviar
(S J's Caviar) 09,5a(4) 796 794 USD, Centurion ATM
(S J's Caviar) 09,0aly / 728 894 USD.
Hp. 1000 + alv.
Fairytale Luxx (Citation Lindy-Semalu Victory-Valley Victory), ii. Cantab Hall, emän jälkeläiset http://www.sukuposti.net/hevonen/hae/jalkelaiset/81367, ee. jälkeläiset http://www.sukuposti.net/hevonen/hae/jalkelaiset/81356. 3. emä Peridot (josta mm. Green Speed 953 013 USD oli Hambletonian voittaja). Emälinjalta mm. Muscle Massive (Hambletonian voittaja), Muscle Mass, Quite Easy, Mr Cantab, Mr Vic, Passionate Glide, Joy Sisu, MS Triple J. Tammaperhe Medio.
Hp. 1000 + alv.
Mahdollisuus myös tilausvarasan teettämiseen jollakin oriillamme, esim. Well Built kävisi molemmille suvullisesti.
Kysy myös muita tammoja ja kasvattamiamme varsoja.
Ilmoitukseen »
Luomuna astuvia:
Well Built (Muscle Hill-Working Girl-Ken Warkentin) 10,5aly / 152 106 €, sama isä ja emänisä kuin Tetrick Wanialla, hienoja varsoja esim. Careless Guy, Dodii, Börjesin, Fu King Fab Press, Norton Thoke, Rose's Hero, Welldone, Ray Of Sunshine (tänä vuonna 7 starttia joista 6 voittoa ja 1 kakkossija, rahaa 16000 €).
Varsamaksu 850 €.
Livinonthedash ( Muscle Mass-Sunshine Glide-Master Glide) 11,3aly / 184 650,00 €, erinomaisesti Suomeen sopineesta suvusta, Mascate Matchin isästä, emänisä Quite Easyn emän veli, 3. emä Duran Hanoverin ( jättänyt Suomeen 10 yli 100 000 euroa juossutta jälkeläistä, Jälkeläisluokka A) täyssisko, 4. emä Duran Hanoverin (jättänyt Suomeen 25 yli 100 000 euroa juossutta jälkeläistä, jälkeläisluokka A) täyssisko, ensimmäiset varsat erittäin hienoja.
Varsamaksu 850 €.
Antonio Duo (Othello Kemp-Salima Om-Indro Park) 12,0aly / 217 730 €, voitti 2-v kasvattajakruunun, Seppeleajon, Malja-ajon ja oli Kriteriumissa ja Kymeen-laakso ajossa kakkonen, juoksi kolmevuotiskeväällä Suomen ennätyksen, peruskasvattajan Love You ( suvussa Coktail Jet ja Sharif Di Iesolo), huippuemänsä eniten ansainnut kilpauransa 2-vuotiaana aloittanut jälkeläinen, emästä myös Classico Merett 665 258 €, Express Merett 710 024 €, Arctic Lover 132 329 €, Diamond Duo 114 988 €, Cesar Duo 63 953 €, Dolce Merett 28 380 € (Express Duon 662 951 € emä).
Varsamaksu 950 €
Liquorice Pipe (Capetown Hall-Flamin' Wings-S.J.'s Photo) 12,1aly / 280 575 €, isänsä paras jälkeläinen, emästä myös Blue River Pipe (on isänsä Blue Mac Ladin paras jälkeläinen), ee. Isadora Laukko on Houston Laukon 1 236 781 € täyssisko, Lakupiippu oli ikäluokkansa paras lv varsa 2-vuotiaana, se voitti 2-,3- ja 4-vuotis kasvattajakruunut, Tapiola cupin, Kymeenlaakso-ajon, Erkki Rajakoski Memorialin, Glen Kosmos Memorialin (katso kilpailutulokset hepasta), 3-vuotis keväällä se teki SE:n
Varsamaksu 950 €
Oriiden varausmaksu 50€, 1. kiiman astutukset 200€, seuraavat kiimat 50 €, hoitopäivät sopimuksen mukaan. Useamman tamman astuttaville ja yhteistyökumppaneille -100 € varsamaksusta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Astutus onnistuu myös viikonloppuisin kun teet varauksen ajoissa.
Tiedustelut mieluiten puhelimitse / Esko Puustinen, Diamond Farm, Joensuu
Ilmoitukseen »
Tallipaikkoja täysihoidolla juuri valmistuneessa 6 hevosen hirsitallista Nurmijärven Röykästä.
Meillä asustelee entuudestaan 8 hevosta täysihoidossa.
Meillä on siistit puitteet, säännölliset ruokinta-ajat, toimivat
tallirutiinit, ammattitaitoinen yksilöllinen hevosenhoito, kivat hevoskaverit, hienot maastot sekä rennon mukava pitkäaikainen talliporukka.
Karsinan siivous ja kuivitus.
Kokopäivätarhaus hyväpohjaisissa tarhoissa.
Kesälaidun mahdollisuus laumassa toimeen tulevalle. Laiduntavat hevoset tuodaan myös yöksi talliin lepäämään.
Säännölliset ruokinta-ajat
Heinien jako 4 kertaa päivässä (ei kilorajoitusta)
Väkirehujen jako kaksi kertaa päivässä.
Tallin kivennäinen.
Tallin kaura.
Omistajan väkirehujen jako 2 kertaa päivässä.
Loimitus tarvittaessa (1 päälle ja pois)
Vedet tarhaan ympärivuoden ja laitumille kesäaikaan.
Tallivuokra täysihoidolla 620€/kk sis,alv 25,5%.
Annan mielelläni lisätietoja tallipaikasta 040-7294182/ Kati
http://www.mäntymäen-ratsutalli.com ja fb
Tervetuloa tutustumaan talliimme.
Ilmoitukseen »
Aika löytää hevoselle uusi koti? Tervetuloa myyntiin Rake-tallille!
Välitämme vuosittain kymmeniä hevosia uusiin koteihin tehokkaasti ja järkevillä kustannuksella. Kesäpaikat nyt vain 690,00 €/kk (norm. 930,00 €/kk) +10 % provisio kauppahinnasta, paikkoja saatavilla rajoitetusti!
Myyntitoimeksiantosopimus sisältää:
Tallipaikka täyshoidolla ja ratsastuksella myynnin ajaksi
Materiaalien tuottaminen myynti-ilmoituksiin
Myynti-ilmoitukset kattavasti eri kanavissa
Koeratsastukset
Ostotarkastusjärjestelyt
Kauppakirja
Haluaisitko myydä hevosen kotitallilta käsin ja hyödyntää näkyvyyden kanavissamme? Kysy lisää etämyyntipaketista!
Tutustu toimintaamme sosiaalisen median kanavissa @raketallit. Tiedustelut ja paikan varaukset Whatsapp 0504007491/Mira Flinkkilä
Ilmoitukseen »
Aika löytää hevoselle uusi koti? Tervetuloa myyntiin Rake-tallille!
Välitämme vuosittain kymmeniä hevosia uusiin koteihin tehokkaasti ja järkevillä kustannuksella. Kesäpaikat nyt vain 690,00 €/kk (norm. 930,00 €/kk) +10 % provisio kauppahinnasta, paikkoja saatavilla rajoitetusti!
Myyntitoimeksiantosopimus sisältää:
Tallipaikka täyshoidolla ja ratsastuksella myynnin ajaksi
Materiaalien tuottaminen myynti-ilmoituksiin
Myynti-ilmoitukset kattavasti eri kanavissa
Koeratsastukset
Ostotarkastusjärjestelyt
Kauppakirja
Voit tarjota hevostasi myös jälleenmyyntiin suoralla kaupalla edulliseen alle markkinahintaan ostettavaksi.
Tutustu toimintaamme sosiaalisen median kanavissa @raketallit. Tiedustelut ja paikan varaukset Whatsapp 0504007491/Mira Flinkkilä
Ilmoitukseen »
Myydään toimeksiantona 13-vuotias oldenburg-tamma Adelheid 53, sk. 170 cm. Kilpaillut aikaisemmin Saksassa menestyen 120-125 cm tasolla, viime vuodet pienempiä 80-100 cm tason luokkia.
Sileällä osaa väistöt, avot ja estevaihdot. Maastoiltu yksin ja kaverin kanssa. Helppo ja toimiva käsitellä, kengittää ja kuljettaa.
Hevosella on laadukas ja varovainen hyppy ja se sopii parhaiten jo kokeneemmalle napakalle ratsastajalle.
https://youtu.be/auE6-lDRUlc?si=dRcyMmuO4tTvtxMI
https://youtu.be/UEWn4uPLZys?si=F-pUVGNt_KyxRLXh
https://youtu.be/6UGWnlzhOA4?si=AYhiY6wJ2vdqakN0
https://youtu.be/xmFAv9IsAF0?si=p9fLgxNWzRWotW9q
https://youtu.be/uDvw5RnivgI?si=ciVpJZlGZwGBt6Zr
https://youtu.be/X-zelCjQjPc?si=SM1acDEgYs-JDjZ6
Tiedustelut Whatsapp 0504007491/Mira Flinkkilä
Ilmoitukseen »
Myydään toimeksiantona 12-vuotias FWB-ruuna Rupert von Stekken, sk. 169 cm. Kilpaillut nuorempana esteillä kansallisella tasolla, startannut myös Helppo B koulukisat hyvällä menestyksellä. Viime vuodet ollut harrastekäytössä/harrastekilpaillut max 100 cm tasolla.
Sileällä osaa Helppo A tason asiat + estevaihdot. Enemmän diesel-mallinen, tarvitsee reippaan moottorin käynnistyksen jonka jälkeen kiva ratsastaa, hitaan ratsastajan kanssa jää herkästi hitaaksi. Laadukas hieno hyppy, esteillä innostuu. Kisoissa tarvitsee esteillä ratsastajaltaan tukea eli sopii kilpailemiseen reippaalle ja topakalle ratsastajalle.
Maastoilee asiallisesti yksin ja kaverin kanssa, todella helppo ja hyvä käsitellä, kengittää, kuljettaa jne.
https://youtu.be/q1c8T10kI90?si=9chEdln__iFRkVpk
https://youtu.be/298WxRmsG7o?si=000nfKiKUXEJo8IK
https://youtu.be/VArxLqrEv80?si=10QRY_Ph3b4FWmOI
https://youtu.be/gbAv3eOFofw?si=3IbXBF28DaSe0Nz0
Hyvä terveyshistoria, ollut tasaisessa käytössä. Rtg-kuvat vuodelta 2024.
13000 euroa sisältäen hevoselle sopivan Amerigon estesatulan.
Tiedustelut Whatsapp 0504007491/Mira Flinkkilä
Ilmoitukseen »
Meidän Jaska-risteytysponi on maailman kiltein ja ihanin pikkuponi:D 115cm korkea ja todella ystävällinen.
Jaska etsii seurakseen talutusratsastajia ja kokeneemmat voivat ratsastaa itsenäisesti:)
Ota yhteyttä ja tule tutustumaan Jaska-poniin:)
Ilmoitukseen »
Hirsirakenteinen kahden hevosen siirtotalli jossa betonilattia. Sekä erillinen varasto,jossa pienempi huone sisustettu satulahuoneeksi ja isompi osa heinille ja muille rehuille.
Käytössä todettu toimivaksi ratkaisuksi. Talli on tänä kesänä maalattu. Varasto on saman värinen peltivuorattu. Molemmat ovat sähköistettyjä.
Tervetuloa katsomaan paikanpäälle!
Ilmoitukseen »
Myydään 3v. ori Icarus. Herralla on sukua ja kykyjä pitkälle, mutta arkuus häiritsee. Vahva orileima, vahtii ympäristöä tarkasti. Ihmiselle ystävällinen ja toimiva, kun ei joudu liian ahtaalle. Pakolla mikään ei onnistu. Opetettu maltilla ja perusteellisesti. Homma toimi jo hyvin, kunnes pelko astui kuvioihin. Puolustautui potkimalla.
Tästä sinulle, jolla on taitoa. Toimivana tämä hevonen palkitsee.
Emälinjalta mm. Vauhtis, Wertti ja Viestinviejä. Isä Kihisee. Velipoika esitti lahjoja 4 vuotiaana, kunnes loukkaantuminen lopetti uran alkuunsa.
Tiettävästi terve. Lihaksikas ja hyväkuntoinen hevonen.
Emme myy tonnilla, mutta asiallisia tarjouksia otetaan vastaan.
Sopivan kodin kohdalla voimme harkita myös leasingia.
Ilmoitukseen »
Hyväsukuinen tammavarsa Neiti Valuutta i.Kihisee E.Kassaneiti. Kiltti yhteistyökykyinen varsa ja voidaan vaihtaa hyväsukuiseen suomenhevos siitostammaan.
Myös huomiodaan hyväkuntoinen telihevostraileri. Tarjouksia kuunnellaan.
0400-240031
Ilmoitukseen »
Etsitään kivalle nuorelle suomenhevoselle sitoutunutta vuokraajaa 1- 2x/vko. Tarjolla siistit puitteet, iso kenttä ja huippumaastot. Maastoseuraa löytyy. Voit myös treenata valmentajan silmän alla halutessasi.
Ilmoitukseen »
Hei!
Etsin vuokraajaa 2 kertaa viikossa 15-vuotiaalle estehevoselle. Tamma on säkäkorkeudeltaan 168cm, erittäin kiltti ja omaa hyvät askellajit. Hän on herkkä, energinen ja kevyt edestä, mutta vaatii kokeneempaa ratsastajaa, jolla on vakaa istunta.
Tammalla olisi mahdollista mennä sileällä sekä maastoilla. Hän sijaitsee lähellä Kirkkonummen keskustaa olevalla maneesitallilla, jossa on hyvät puitteet laadukkaaseen harrastamiseen.
Olethan yhteydessä, mikäli ilmoitus herätti kiinnostuksen!
Ilmoitukseen »
Finntackin kilpurit rauta-aisalla ja ehjällä penkillä. Toisessa renkaassa ei pysy ilma. Mukaan kurasuojat. Aisan pituus 193cm. Väriltään mustat punaisella raidalla.
Ilmoitukseen »
myydään ratsuksi/seurahevoseksi
hyvät tallitavat,hyvä hoitaa,kiltti
tiedustelut num0407646354
Ilmoitukseen »
6v lv ruuna Excelent Run. Kiltti ja hyvä ajaa. Vaatii paljon treeniä, että saa kokeeseen, ei siis välttämättä kesäraveihin käypä.
Ota ensin yhteys sähköpostilla, koska töiden takia puhelimeen vastaaminen on hyvin epäsäännöllistä.
Ei vaihtoa, ylläpitoa, osamaksua, liisinkiä tms.
Ilmoitukseen »
Olen etsimässä itselleni diiliä, missä minä voisin käydä pitämässä seuraa hevosellesi (ihanne jos päivä voisi välillä vaihdella). Eli sovittaisiin vaikka 1vko kerrallaan menot.
Selkään minun ei tarvitse aina päästä, mutta olisi mukavaa jos tämä ei olisi poissuljettua, jos välillä voisi käydä vähän köpöttelemässäkin (tästä toki sovittaisiin erikseen ja voin maksaakin).
Helsinki ja ympäryskunnat kiikarissa. Auto käytössä.
Olen 36v ja hevosten kanssa on tullut touhuttua koko elämän ajan. Nyt ollut taukoa lasten saannin vuoksi useampi vuosi ja veri vetää takaisin hevosten pariin.
Toivon, että hevonen olisi mukava käsitellä, vaikka kokemusta on vuosien aikana ääripäästä ääripäähän kertynytkin.
Nyt etsin hyvänmielen diiliä :)
Laita rohkeasti viestiä!
Ilmoitukseen »