Ilmoituksen osoite: http://markkinat.hevostalli.net/ilmoitus/1401953.html

Vuokralle haetaan / Tilat / Tallipaikat
19.10.2026

Pihatto

Rauhakseen etsinnässä vuokrattavaksi kokonainen pihatto kolmen symppiksen pikkuponikokoisen asukkaan käyttöön (minishettis-120cm). Pihaton tulisi olla uusimpien säädösten mukainen eli esimerkiksi kokoa oltava sen verran että kaikki kolme ponia mahtuu sisälle nukkumaan samaan aikaan, ja vesi tulisi saada pidettyä sulana ympärivuoden.
-Turve- tai purukuivitus, olki ei sovellu.
-Tarha-alueella pitäisi olla sellaiset pohjat ettei ponien tarvitse kahlata mutavellissä vuoden ajasta riippumatta.
-Kenttää ei välttämättä tarvita, mutta ajomaastoja ja/tai oma rata ehdottomasti plussaa.
-Hyvä, mieluiten analysoitu heinä tai mahdollisuus tuoda omat.

Avoin kaikenlaisille diileille, mutta mieluisin olisi puolihoito jossa talli hoitaa ruokinnan, vedet ja tarvittaessa loimitukset kammokeleillä, ja kaikki muu kuuluu omistajille. Tallivuoroihin ei voida sitoutua eikä siten myöskään kimppahoitotallit sovi.

Hinta saisi olla alle 500e/poni ja ainakin yhden ponin osalta sen todella pienen koon huomioon ottava, mutta kaikesta voidaan keskustella.

Sijaintina Uusimaa.

Toivoisin että jos laitat viestiä ja tarjoat paikkaa niin laitat mukaan puhelinnumeron, tallin sijainnin ja hintapyynnön heti ensimmäisessä viestissä, ettei niitä tarvitse sitten erikseen lähteä kyselemään.

Uusimaa Yksityinen ID: 1ZA-AY6-UW7