Ponille pihattopaikka
ETSITÄÄN PIHATTOPAIKKAA, n. 30 min ajo Tampereen Lielahdesta.
(Suojan rakentaminen tai esim kontin osto onnistuu myös, jos muuten kuulostamme porukkaan sopivilta.)
Paikka etsinnässä laumassa hyvin toimeentulevalle, leikkisälle poniruunalle. Kokoluokaltaan noin 130cm. Poni on kengätön. Talveksi kengät ei ole pääkallokeleillä mahdotonta, tähän asti selvitty ilman. Poni kunnioittaa ihmisen tilaa, väistää pyynnöstä mm. heinien jaon aikaan. Poni tällä hetkellä treenissä ja siirto uuteen paikkaan mahdollista heinäkuun lopussa.
Mitä etsimme paikalta:
-ulkoilutilaa, jossa jokin kuiva kohta syksysateita ajatellen
-kaveri tai lauma
-maastoja, ajomaastot suuri plussa (esim. pienen matkan päässä)
-jonkinlainen lämmin hoitotila, juokseva vesi plussaa tai lämmitetty vesi
-jonkinlainen aidattu alue/kenttä ajoittaiseen irtojuoksukseen, ohjasajoon, ratsastukseen jne.
-hyvän ja asiallisen perushoidon, hevosilla on vettä ja ruokaa. Tarpeeksi ja säännöllisesti.
Keitä olemme:
-omistaja ja ylläpitäjä
-emme ole minkään valtalajin harrastajia. Ponilla ajetaan, käydään pikkukisoissa mm. matkaratsastuskilpailut, metsäillään, ajetaan, tehdään mitä mielen juolahtaa.
-osaamme täyttää vesiastian ja talikko pysyy kädessä. Olemme maalaisjärjellä varustettuja.
-pienemmät tallit ovat eniten mieleen.
Hintataso:
Maksimihinta 300-400 euroa. Riippuen mitä vuokraan kuuluu ja mitä tehdään itse. Vanhalla pihattopaikalla siivosimme tarhan itse, tein pieniä korjailuja/tein tallia/olimme talkoissa, vedettiin aitaa/riippuen missä tarvitsi apuja.
Kerron mielellämme itsestämme ja ponista lisää.