4 vuotias ruuna
Myynnissä olisi 4-vuotias ruuna Aquira (i. Quillan ks). Akua ei ole vielä sisäänratsastettu. Viime keväänä aloitettiin mutta siltä löydettiin jännevamma selästä jonka takia jäi sairaslomalle. Marraskuussa jännevamma todettiin parantuneen, eikä eläinlääkäri nähnyt esteitä ratsutuksen jatkamiselle. Todennäköisesti vamma ei myöskään tule vaikuttamaan käyttöön. Omistajan raskauden takia ratsutus ei ole jatkunut, ja vauvan saannin myötä myös aika on kortilla, joten siksi Aku on nyt myytävänä pitkän harkinnan jälkeen.
Aku on asunut ikänsä pihatossa vähintään yhden hevosen laumassa, on ollut toistaiseksi alistuva. On säännöstellyllä heinällä tarhakaverin vuoksi mutta soveltuu myös vapaalle. Kunnioittaa lankoja, pystyy laiduntamaan. Ei omaa huonoja tallitapoja. On oma kasvatti joten terveyshistoria täysin tiedossa kirjoissa ja kansissa :) säännöllisesti madotettu ja rokotettu.
Lastaus ja matkustus sujuu, myös yksin. Toki ei hirveästi ole kuljetettu mutta toistaiseksi ongelmia ei ole ollut. Kengitys sujuu myös, vielä tosin palkkaan aktiivisesti.
Aku on pieni hevonen, arvio säkäkorkeudesta 155cm ja on siro. Toki voi vielä jonkinverran kasvaa ja tulee massaa, mutta isolle ratsastajalle tämä ei ole sopiva.
Aku on kiltti ja aina valmis töihin, mutta on tosi herkkä. Tarvitsee aikaa uusiin asioihin tottumiseen. Peilaa vahvasti käsittelijän tunnetta. Maastakäsittelyn perusteella on enemmän diesel-mallia, mutta syttyy kyllä. Tulevaisuudessa hyvä harrastehevonen, esteille voisi olla potentiaalia.
Syksyllä kuvattu kaula, selkä ja irtopalat puhtain paperein. Ostaja saa teetättää ostotarkastuksen haluamassaan laajuudessaan omakustanteisesti.
Hyvä koti hintaa tärkeämpi