Heppailua fiilistellen, lajityypillisyys edellä
Kiinnostaako laji nimeltä hevonen? Ehkä myös lähemmän suhteen luominen sen edustajaan? Ajattelin tarjota mahdollisuutta.
Ratsastustalleja on Suomi pullollaan, ja mahdollisuuksia ratsastaa. Minä en tarjoa nyt sellaista (toki samalla, toissijaisesti, vinkkaan kivasta tallista, jossa voi myös ratsastaa). Vaan mahdollisuutta tutustua hevoseen lajina, hevosiin, joko ihan ensimmäistä kertaa, läpi epäilyn, varovaisuuden ja ennakkoluulojen, tai koettujen pelkojen kautta/jäljiltä. Saa olla kokemusta jossain kaukana historiassa tai vaikka ihan nykyisyydessäkin, kunhan on juuri nyt tahtoa lähestyä lajia uudella tavalla. Saa myös olla täysin kokematon. Saa osata, tai olla osaamatta. Olennaisinta on olla kiinnostunut hevosista, tai ehkä jo valmiiksi niistä kovasti pitää.
Hevonen, jonka kautta ja avulla ja kanssa saisi kaikenlaista sen hevoseudesta ammentaa, on 19-vuotias suomenhevostamma. Hän on hyvin ystävällinen ja kaikille kiltti yksilö, joka toisaalta on, kuten hevosen kuuluukin olla ja aina lähtökohtaisesti on, myös herkkä ja ihmisiä, asioita, tilanteita ja tunnelmia peilaava. Eli ihan paras mahdollinen hevoseuden opettaja!
Heppa asustelee Espoon Kauklahdessa, herrankukkarossa jonne ei julkisilla kulkimilla pääse lähimaillekaan! Joten auto olisi kulkemiseen oltava. Itselläni ei nyt ole - ja siitä se ajatus sitten lähtikin! Voisimme kulkea yhdessä (voin tulla kyytiin lähes mistä tahansa, mihin julkisilla pääsee) - ja sinun ei tarvitsisi heppailusta mitään maksaa. Jos ratsastuskokemusta tai -uskallusta on, niin myös tallin hevosten vuokraaminen (edulliset hinnat ja maailman ihanimmat islanninhevoset ja maastot) on mahdollista. Tallilla saa siis vuokrata hevosia itsenäiseen maastoiluun. Minä voisin lähteä maastoseuraksi tämän oman hevoseni kanssa. Maastoilla voi joko ihan vaan käynnissä, maisemia ihaillen ja metsiin maadoittuen, tai sitten vähän vauhdikkaammin - oman fiiliksen ja kokemuksen ym mukaisesti. Toki jos ihastuu paikkaan ja nimenomaan maastoratsastukseen, niin tallilla saa tottakai käydä myös ihan ilman minua ja mun-kanssa-tekemisiäkin!
Heitänpä tämän itämään, jos joku vaikka kuulisi sisällään huutelevan hevoshulluuden ja ajattelisi tämän olevan kannattavan kuuloinen mahdollisuus sen kanavoimiseen! Saa esittäytyä, kysyä lisää ja vaikka ehdottaa jotain.
Saa tietysti käydä myös sitten, jos minulla on oma auto käytössä. Jokin muodollinen hevosen kuluihin osallistumismaksu voisi siinä tapauksessa olla mielekäs. Opetan mielelläni maasta touhuja ja vaikka ihan ihan alkeisjuttuja selästä käsinkin. Meidän tyylillä (mahdollisimman paineettomasti ja hevosta kuunnellen).