Ruuna tai ori ylläpitoon
Otetaan hevonen ylläpitoon, myös muita diilejä voi ehdottaa. Esimerkiksi ylläpito vuodeksi tai kahdeksi voisi olla hyvä vaihtoehto.
Hevosen tulee olla ehdottomasti ruuna tai nuori ori käy myös. Tammoja en voi ottaa. Hevonen tulisi 6v suomenhevosorin kaveriksi. Hevosen ei tarvitse osata mitään kummempaa, mutta tietysti jos soveltuu ratsuksi, niin se on plussaa. Ehdottomasti ei kaviokuumetaustaista eikä kesäihottumaista. Iällä ei muutoin väliä, kunhan olisi noin 2-15v.
Tarjolla koulutustaitoinen ja hevoslähtöinen koti, jossa pyritään huomioimaan hevosten lajityypilliset käyttäytymistarpeet mahdollisimman hyvin. Hevoset hoidetaan yksilöllisesti ja hevosten terveyteen ja hyvinvointiin panostetaan. Hevoset asuvat lähtökohtaisesti pihatossa, talli myös käytössä tarvittaessa. Laadukas heinä, ja heinät tarjoillaan kahdeksan kertaa vuorokaudessa.
Kerron mielelläni paikastamme ja tarjoamastani hoidosta lisää. Viime vuodet olen keskittynyt nuorten hevosten ratsukoulutukseen sekä eläintenkouluttajan opintojen myötä laajemmin hevosten kouluttamiseen, joka perustuu palkkioiden käyttöön. Aiempaa taustaa minulla on kilparatsastajana.
Tarjoa, jos sinulta voisi löytyä potentiaalinen kaveri meille!