Etsinnässä (koulu)hevonen
Etsin koulupuolen opetusmestaria, jonka kanssa olisi mahdollista treenata n. VaB:n asioita. Hevosen tulisi olla peruskiltti, eli esimerkiksi pukittelua, pystyyn hyppimistä tai äkkilähtöjä säännöllisesti harrastavaa hevosta en etsi. Koen olevani kotonani reippaiden, ennemmin jopa hieman kuumuvien, kuin kovin hitaasti lämpenevien hevosten selässä, minkä vuoksi toivon hevoselta hyvää omaa eteenpäinpyrkimystä. Olen normaalipainoinen, mutta pituuteni puolesta etsinnässä on vähintään n. 160 cm korkea hevonen.
Olen ratsastanut yli 20 vuotta hyvin monipuolisesti erilaisia hevosia, jonkin verran myös nuoria. Tasoltani olen HeA-VaB. Viimeisimmät n. 10 vuotta olen vuokrannut toisten hevosia, joten aiempaa kokemusta vuokraamisesta löytyy paljon. Vuokraajana olen hyvin luotettava, ja tulen silloin, kun on sovittu. Hoidan hevosen ja varusteet huolellisesti ja ilmoitan, mikäli havaitsen käynneillä hevosessa tai sen varusteissa jotain poikkeavaa. Olen valmentautunut aiemmilla vuokrahevosillani säännöllisesti. Toivonkin, että myös uuden vuokrahevosen kanssa olisi mahdollista käydä valmennuksissa. Maastoilen mielelläni, kunhan hevonen on ainakin jokseenkin maastovarma. Teen mielelläni silloin tällöin mielenvirkistykseksi myös puomi- tai kavalettijumppaa, jos tämä vain on hevosen puolesta mahdollista.
Toiveena minulla on, että hevonen asuu maneesitallilla tai edes maneesin lähistöllä siten, että maneesin vuokraaminen pahimpina kelirikkoaikoina on mahdollista. Minulla on auto käytössäni, joten tallin ei tarvitse olla julkisten kulkuyhteyksien varrella. Toiveena olisi kuitenkin löytää hevonen enintään n. 30 min matkan päässä itäisestä Turusta. Maksan mielelläni oikeasti laadukkaan hevosen vuokraamisesta hyvän korvauksen.
Palstan viestit eivät ilmeisesti toimi luotettavasti, minkä vuoksi pyydän laittamaan yhteydenotot viestillä numeroon 0400473965.