Hevosystävä etsinnässä
Heippa!
Olen 19-vuotias nuori aikuinen Kirkkonummelta ja etsin vuokrahevosta elokuusta alkaen 1-2x viikkoon. Toivoisin hevosen sijaitsevan Kirkkonummen tai mahdollisesti myös Espoon alueella, auto on käytössä.
Olen noin HeB tasoinen ja ratsastanut hieman yli 10 vuotta. Minulla on kokemusta hyvin erilaisista hevosista sekä Suomesta että ulkomailta. Eniten tykkään mennä vähän herkemmillä hevosilla. Ratsastajana pyrin aina kuuntelemaan hevosta sekä olemaan rauhallinen mutta johdonmukainen. Hoidan aina hevosta kuin omaani sekä pidän huolta varusteista.
Toivoisin hevosella olevan korkeutta vähintään noin 160cm, olen itse noin 175cm pitkä ja normaalipainoinen. Toivoisin myös, että kentän lisäksi edes pienen kulkumatkan päässä löytyisi maneesi. Olen kiinnostunut enemmän sileän puolesta sekä maastoilusta.
Kerron mielelläni lisätietoja yv ja voin laittaa myös videoita ratsastuksestani!