Leppoisa ruuna maneesitallilla
Etsitään sileällä puuhailusta kiinnostunutta täysi-ikäistä vuokraajaa kentälliselle maneesitallille kesäkuun alusta alkaen. Toiveissa olisi löytää sitoutunut vuokraaja, joka kävisi kerran tai kaksi viikossa, ensisijaisesti kiinteänä arkipäivänä. Lisäkertoja tarjolla myös satunnaisesti viikonloppuisin. Vuokraajalta edellytetään 18 v iän lisäksi maalaisjärkeä ja taitoa pärjätä itsenäisesti hevosen kanssa.
Ruuna on noin HeC-tasoinen, hevoskokoinen ja rodulleen tyypillisesti roteva irlannincob. Kiva perusheppa, joka ei osaa ihmeitä, mutta tekee hommia mielellään. Ei huonoja tallitapoja. Herkkä, ei eteenpäinpotkittava, mutta vaatii kuitenkin jämäkkyyttä, että liikkuu. Tästä syystä etsinnässä ei ole aivan aloitteleva ratsastaja. Painoraja max 80 kg.
20€/kerta, myös kokeilukerta maksullinen.
Vuokraa ei ole mahdollista alentaa tallitöillä ja tallikäynteihin sisältyy muutama perushomma.
Vuokrataan vain yhdelle, täysi-ikäiselle kävijälle kerrallaan eli ei äiti/tytär/kaveri tai muita kimppoja.
Hevosta vuokrataan vain sileällä työskentelyyn kentälle/maneesiin, ei maastoon tai esteille. Puomit ok. Halutessaan hevosen kanssa voi ottaa tunteja, mutta ei pakollista.